perjantai 6. joulukuuta 2013

Ideaalin joulukalenteri: 6. luukku - virkatut joulupallot



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Ideaalin lukijoille :) Tänään joulukalenterin luukusta paljastuvat virkatut joulupallot. Netti on pullollaan ohjeita virkattujen pallojen tekoon, joten laitan linkin valmiiseen ohjeeseen, jota itse käytin. 

Joulupallot ovat nopeita virkattavia ja jopa minä ehkä maailman onnettomimpana virkkaajana sain pallot kunnialla valmiiksi. Netistä löytyy ohjeita myös neulottujen joulupallojen tekoon, mutta tyydyn suosiolla näihin virkattuihin versioihin. 



Siinä ne valmiit pallot sitten ovat. Suunnitelmissani on tehdä palloja vielä lisää ja koristella kuusi kokonaan virkatuilla palloilla. Pallojen tekoon ei tarvita kovin paljoa lankaa, joten esimerkiksi jämälangat saa hyvin kulutettua näihin,



Näissä punaisessa ja valkoisessa pallossa olen molemmissa käyttänyt hopealankaa koristeena. Kuvan valotuksesta johtuen hopealanka ei erotu valkoisesta pallosta kovin hyvin. 




Vasemmanpuolimmaisen pallon olen virkannut valkoisesta ja harmaasta villalangasta. Oikeanpuolimmaisessa taas vihertävän langan kaverina on kultalanka. 

Virkatut joulupallot sopivat mielestäni hyvin myös lahjaksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti