torstai 5. joulukuuta 2013

Ideaalin joulukalenteri: 5. luukku - helppo ja näyttävä pikkujoulukampaus



Ideaalin joulukalenterin viidennestä luukusta paljastuu pikkujoulukampaus. Tai miksipä tällaista ei voisi taiteilla itselleen muulloinkin? Alapuolelta löydät ohjeet helpon, mutta näyttävän sivunutturan tekoon :)




1. Aloitusvaiheessa tee jakaus toiselle sivulle.
2. Laita hiukset kahdelle ponnarille jakauksen vastakkaiselle puolelle. Ponnarien tulisi mielellään olla mahdollisimman huomaamattomia (esim kuminauhoja) ja niiden tulisi olla lähellä toisiaan. 
3. Ota hiuksista pieni osio ja lähde nyörittämään sitä kevyesti.
4. Valitse nyöritetystä osiosta pienen pieni suikale, josta pidät kädellä kiinni. Vedä toisella kädellä muita nyöritettyjä hiuksia ponnaria kohti, jolloin syntyy pieni sykkyrä.
5. Kiinnitä sykkyrälle mennyt hiusosio pinnillä kiinni jonnekin ponnarin lähettyville. 
6. Tee samalla lailla kaikille ensimmäisen ponnarin hiuksille ja sen jälkeen toisen ponnarin hiuksille. 
7. Valmis kampaus takaa.
8. Valmis kampaus edestä. 

Tämän kampauksen tekeminen voi alussa näyttää ja tuntua hankalalta, mutta kun tekniikan hallitsee, valmistuu se yllättävän nopeasti. Kampaukseen voi halutessaan tuoda lisää näyttävyyttä esimerkiksi hiuksiin tarkoitetuilla helmillä tai timanteilla. :)

4 kommenttia:

  1. Hieno kampaus! Tosin musta tuntuu etten itse kyllä saisi tuommoista aikaan, oon ihan surkea kampausten väsääjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö Tuuli! Rohkeasti testaamaan vaan :) Tämä on oikeasti yllättävän helppo!

      Poista
  2. Siis aivan ihana nuttura! :)
    Ja koko blogi, kivoja ideoita ja toteutuksia.

    VastaaPoista