tiistai 17. joulukuuta 2013

Ideaalin joulukalenteri: 17. luukku - lahjaksi itse tehtyjä koruja?

Itse tehdyt korut ovat mielestäni ihana idea joululahjaksi. Yksinkertaisimmillaan koru voi olla esimerkiksi kuminauhaan pujotetuista helmistä syntyvä ranne- tai kaulakoru. Itse tekemällä lahjasta saa myös saajansa näköisen.

Alla olevat korut ovat kaikki itseni tekemiä. Vasemmanpuolimmainen lelusta tehty koru on ollut blogissa esittelyssä aiemminkin. Sulkakorussa oleva sulka on alunperin ollut korvakoru, jonka olen värkännyt pitkään kaulaketjuun kiinni. Tätä korua käytän hyvin usein. Hopeakorun olen tehnyt koulussa hopeoidusta kuparilangasta, jota koristavat myös lasihelmet. Sormus taas on emaloitua kuparilevyä, joka myöskin on koulussa tehty. 

Koruja voi paketoida esimerkiksi vanhoihin korulaatikoihin. Kaupoissa myydään myös muutaman kappaleen pakkauksissa pahvisia yksivärisiä rasioita ja laatikoita, joita voi koristella mielensä mukaan.  Myös tulitikkurasioita päällystämällä syntyy suloisia rasioita :)




Nopeaa tämä aika kyllä menee: jouluaatto on jo viikon päästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti