lauantai 13. heinäkuuta 2013

Pitsi- ja helmikoristeet paidan selkään




  Tällä viikolla kävin kierrätyskeskuksella ja löysin sieltä tätä pitsikangasta 1,5 eurolla. Tämän tyyppistä olin jo hetken aikaa etsinyt kangaskauppojen alelaareista tuloksetta, joten tämä löytö sai hymyn huulille. 



Huomasin, että pitsikangas on juuri saman väristä kuin muutama viikko sitten kirpparilta eurolla ostamani henkkamaukan puhvihihainen t-paita. Hetken aikaa olin suunnitellut kokeilevani pitsin värkkäilyä paidan selkään ja nyt päätin sen toteuttaa. Leikkasin paidan selkäpuolesta yhtä suuren kuin kaula-aukko on, mutta jätin yläreunaan kuitenkin siinä olleen sauman, jotta paita pysyisi jotenkin koossa. Taitoin vielä leikatut reunat ja ompelin, jotta pitsin ompelu olisi helpompaa. 


Selkäpuolelta irti leikatun palasen asettelin pitsin päälle ja leikkasin pitsistä samanmuotoisen, mutta hieman suuremman palan. Tämän palan ompelin sitten pois leikatun kangaspalan tilalle. Halusin kuitenkin lisätä paitaan vielä jotain, joten leikkasin sopivan mittaisen palasen 20 senttiä maksaneesta helminauhasta ja ompelin sen valkoisella langalla kiinni ompeleen kohdalle.


Ja tässä kuva valmiista tekeleestä. Omat ompelutaitoni tiedostaen olen lopputulokseen tyytyväinen.  Toisaalta paita, siihen käytetty pitsi ja helmet olivat niin edullisia ettei suurta vahinkoa olisi sattunut, vaikka koko homma olisi läskiksi mennytkin.

Seuraavaksi pitsiprojektikseni ajattelin ottaa pitsin ompelun neuleen olkapäihin. Katsotaan milloin kuvia lopputuloksesta eksyy tänne blogin puolelle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti